sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Star Stable Online

Mulla ei oo juurikaan ollut voimia ja jaksamista nukkeilla. Asunnossa on vesivahinko sattunut ja astmaatikkona en pysty hengittämään kuin hyvin pintapuolisesti ja hengästyn hyvin vähästä. Asuntoa oon ettinyt jo 2kk mutta ei oo napannut. Pelailla oon sitten ehtinyt ja ajattelin kertoa teille mitä oon tykännyt pelistä :).


Ensimmäinen hevoseni. Aloitin pelin Halloweenin aikaan ja silloin sai laitettua kivan vampyyri meikin omalle ratsastajalle.

Rahatkin on Halloween tunnelmissa :D.

Star Stable Online - hevostelua suuressa maailmassa. Kukapa nuori tai vanhakaan hevostelija kieltäytyisi vapaassa maailmassa seikkailua ja erilaisten maastojen koluamista. Pelissä on aina kesäisen näköinen sää mutta on myös ruskaisampi paikka ja aivan vasta avattu talvinen suuri alue.
Mitäpä pelissä sitten tehdään? Ratsastetaan kisoissa ja kasvatetaan hevosen leveliä jotta se pärjäisi myös Champions kisoissa. Champions kisoihin tulee suuret määrät kisaajia kerralla, aloittelevan ratsukon ei niihin kannata ensin rynnätä. Tavalliset kisat vaihtelevat helposta haasteelliseen. Aloituspaikan (Moorland) kisat on helppoja ja niillä on nopea saada pienileveliset hevoset muutamalle levelille (3lvl 2:ssa päivässä jos hevosen alunperin 1lvl) jotta pärjäisivät paremmin normaaleissakin kisoissa. Hyvin haasteellisiakin kisoja löytyy, esimerkiksi Firgrove:n race on nopeita käännöksiä ja esteiden hyppimistä täynnä. Silloin kannattaa hevonen olla 8lvl että kisasta tulee edes jotenkin mielekästä.

Ilo oli suuri kun voitin pronssia Fort Pintan Champions kisassa, ihan tuurilla.

Hevoseni silloin kun niitä oli kolme.

Levelit nousi ratsastajalla ja jouluiset varusteet tuli myyntiin. Vampyyri Lucia.

Sain Joulupukilta tuon liilan rusetin ja siitä se sitten lähti.

Hevosen lisäksi myös ratsastaja saa leveliä. Tehtävien tekemisestä. Tehtäviä löytyy ainakin 60:ksi tunniksi pelistä. Tarinatehtäviä joissa pääset selvittämään mysteerejä ja muita hauskoja juttuja. On hevosten hoitoa jolla saa sen kaupungin reputationia nostettua. Kun sinusta pidetään tallilla, saat ostettua parempia varusteita itsellesi ja hevosellesi. Vaatteita löytyy rennosta pukeutumisesta aina tyylikkäisiin kouluratsastus kisavarusteisiin. Tyttöjen peli kun on, voit myös muuttaa meikkiä ja hiuksia. Poika ratsastajaa ei voi valita, kaikki ratsastavat tyttöinä. Oma nimesi on valittavissa randomeista ehdotuksista tai sitten voit valita mieleisen listojen nimivaihtoehdoista. Hahmolla on etu-ja sukunimi. Oma nimeni on Samantha Sleepyforest, joka valikoitui randomien joukosta kun haluamani nimet olivat varattuja.

Outo hajonnut talo.

Laskeva aurinko ja kauniit Valedale Lake:n maisemat.

Jos pelistä huonojakin puolia kertoisi. Peli ei ole kauneimmasta päästä, grafiikka on vanhentunutta mutta siihen tottuu. Toimii sentään huonommallakin läppärillä ilman nykimistä. Peliä saa kokeilla ilmaiseksi 4 levelille asti. Viidennelle levelille päästyä loppuvat tarinatehtävät mutta kisoja voi silti ratsastaa. Pelillä on kuitenkin pieni kuukausimaksu 5.95e. Kuukausimaksullisia pelaajia kutsutaan Star Rideriksi. Star Riderit saavat joka lauantaina ilmaiseksi myös rahalla ostettavia Star Coinseja 100kpl (arvo 3.39e ostettuna erikseen). Itse koukutuin niin että ostin Lifetimen, eli 59.95e maksavan paketin jonka jälkeen multa ei veloiteta kuukausimaksua. Sain kuitenkin myös 3000 Star Coinsia joilla ostin 3 hevosta ja varusteta niille joita sai vain Star Coinseilla. Peliin tulee jatkossakin uusia juttuja ja en ole vielä päässyt ruskaan tai talveen. Tiedän ihmisiä joille pelistä on tullut 2 vuoden elämäntapa ja he ovat suositelleet myös Lifetimen ostamista koska muuten peli olisi tullut kalliiksi.
Hupsut aikuiset pelaavat myös, 20-30 vuoden ikä ei ole erikoinen ilmestys pelaajien joukossa.
Pelissä on myös ratsastus Clubeja. Itse kuulun suomenkieliseen Clubiin. Yhdessä voi pitää kisoja, ratsastustunteja tai vaikka vain nuotiolle istahtaa paistamaan makkaraa ja keskustelemaan Clubi chatin kautta kavereiden kanssa.

Arvosanaksi 3,5/5

Mitä tykkäsitte, haluatteko lisää pelijuttuja?

lauantai 27. syyskuuta 2014

Mia alusvaatemallina, Lestatin uusi peruukki

Otsikoita on vaikeeta keksiä :D. 

Alusvaatesetti on Dollmorelta ja noi kengät on Doll Mansionilta. 

Mia oli löytänyt seuraa.

Mutta juttu ei jatkunut pidemmälle.

"Entä jos poseeraisin vähän".

*Katsoo seuralaistaan*.

"Aha, se nukahti jo".

Näissä Mialla on ekaa kertaa korvansa päässään. Korkokenkäjalatkin laitoin mutta ei nukke seisonu ilman tukea ja kaatuikin 2 kertaa kun yritin. Ei onneksi tullut vaurioita. Naapurikin varmaan kuuli et nyt on jotain meneillään kun kiroilin kuin merimies :D. Vituttais ihan perkeleesti jos mun arvokkain nukke sais jonkun kolhun. Pitää jatkossa laittaa vaikka nojaamaan seinään jos istumiskuviin korkkareissa kyllästyy :D.

Tuo peruukki on jopa toinen joka Lestatin päässä on ollut. Se sopiikin just hienosti väriltään ja malliltaan. Musta on nyt tauolla :D.

Oon jo pidempään halunnut ottaa tämäntyyppisen kuvan mutta aiemmat ei onnistunu tarpeeksi hyvin. Nytkin jouduin mustaamaan oikeen kunnolla ettei Mian hiuskiehkura ois näkynyt vaaleampana. 

Kaikki tämänkertaiset on otetty yöllä ;). Siksi jyrkkiä varjoja kun salama heijasti. Kameran omalla salamalla ei saa vastaavaa lopputulosta vaan välke pitää suunnata nukesta poispäin. 

Mitäs uutta tulossa: Sasha Luminasta tulossa juttua. Synttärilahjani ja täytän 29.09 31 vuotta. Luts kentaurista (Jamong) enää viimeinen erä ja sitten odottelemaan kotiutumista. Myös tarvitsisin lisää silmiä. Lestat ainakin saa uudet silmät, Jamong saa hahmoonsa paremmin sopivat jos randomit lasit ei oo sopivat. Sitten pitäisi myös ostaa Dollfie Dream pää ja lisäkäsiä. 

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Luts Mia ja uretaani silmät

Tässä ois nyt nää tytön uudet ja pysyvät silmät. Edelliset vihreät oli kokeilusilmät. Vihreä väri oli niin kaunis kokonaisuudessa että pitihän ne sitten hankkia lopullisiinkin, joskin tummemmat. Ehkä vaaleammatkin voisi sopia. Mutta näillä mennään.

Sadonkorjuun tanssi.

Mustavalkoinen, tykkään miten varjot luo ilmeikkyyttä. 

Nenä <3. Kun hankin nukkea firmalta, oon aina ottanut firman meikin. Ihastun niin siihen kokonaisuuteen kuten pullipeissakin etten voinut olla ottamatta face uppia. Halusin nuken jo ensimmäisen teaser kuvan nähtyäni. Olisin saattanut jättää moldin väliin jos meikki ei olisi miellyttänyt. Välillä ihmettelen mikä ihme siinä on kun naaman on kolahdettava uutena meikin kanssa, muuten ei ostoon mene.

Kun kuvasin tätä kuvaa, hehkutin ääneen miten kaunis ja kuvauksellinen tää kaveri on. En sillä että kehuskelisin ylimielisenä. Kuvaaminen on helppoa kun nukke itse kertoo millaisia kuvia se haluaa itsestään otettavan. Se katsoo itsetietoisena kameraan ja sanoo "nyt voit ottaa kuvan".

Viattomuuttakin Miassa on. Firman kuvissa ei aina näe kaikkia ilmeitä koska studio olosuhteet ja varjoja ei ole. Omissa käsissä kun voi leikkiä varjojen kanssa, saa ihan uudenlaisia ilmeitä aikaan. 

Silmissä ei oo liilaa, silmissä näkyy heijastus mekon helmasta ja myös valkoiset sukat kun oikein läheltä kattoo ;). Pienet hauskat jutut on kiva kertoa teille muillekin. 

Kuvassa nukella olevat silmät. Mako eyes Moon 011. Koossa 16mm.

Huvittaisi heti kuvata tätä naikkosta lisääkin, niin hauskaa oli. Jalustalla makro objektiivilla. Käsitarkennuksella. Kuvat onnistuivat niin hyvin etten niitä juuri muokannut. Kamera lisää herkemmin kohinaa tyyppivikanaan ja sitä poistin vähän, lisäsin kontrastia joihinkin kuviin ja yhdestä tein mustavalkoisen. Rajaukset valmiina jo kuvien oton hetkellä. Nuken oikealla puolella oli heijastin (kuvaustarvike).

En sano olevani mikään kuvauksen ammattilainen mutta tuntuu kuin olisin oppinut lisää. Aika hyvin ihmiseltä joka aloitti harrastuksen masentuneena joka ei uskonut itseensä tai omiin kykyihin. Ja oppimishäiriökin on hidastanut uuden oppimista. 

Jos siellä on joku joka ei usko omiin kykyihinsä, älä luovuta kesken. Näe kuviesi virheet mutta älä missään nimessä masennu siitä vaan ota selvää millä ja miten voit kuvan laatua ja muuta korjata. Asettelussakin kannattaa ottaa sellainen tyyli kun se itselles hyvältä tuntuu. Kyllä sun taidot myös karttuu, ajan myötä ja satojen kuvian jälkeen vähitellen kuva kuvalta :). 

lauantai 9. elokuuta 2014

Hime Luka unisena

Tämä idea on ollut päässäni jo nuken ostamisen aikaan. Pinkki Angry Bird on ollut koristeena pidempään ja sen kaverina on se sininen lintu, joka saa kuvauskaverikseen jommankumman Mikun joskus. En oo tainnut ottaa kuin 2 nukkukuvaa aiemmin, piti korjata tilanne :).

Tästä Lukaa soimaan jos taustamusiikki kelpaa. Sanoitukset ei ehkä niin sovi tähän shoottiin mutta kaunis biisi kuitenkin melodialtaan.

"Ihanan pehmeä lintu, kuin tyyny. Jos vähän aikaa vain ummistaisin silmäni."

"ZZZzzz *kuolaa*"

"ZZZzz. Lisää salmiakkisuklaata kiitos. ZZzz."

Mitä tykkäsitte kuvista? Taustalla on kangaskauppa Wexler:istä hankittu mekkokangas nukkekokoisiin ompeluksiin. Lukaa tukee lääkepurkki takaa kun muuten olisivat kellahtaneet molemmat asetelmasta pois :D. 

Mun konetta vaivaa grafiikkakortin ongelma. Ensimmäisellä kerralla hajos päivityksiin mutta saatiin korjattua. Kuvat onneksi sain muokattua kun kone toimi. Nyt laitoin vaan koneen horrokseen ja ei enää käynnistyny. Korjasin käynnistyksen ja taas kone sekasin. Kuvat on ihan oudossa skaalassa enkä voi myöskään uusia kuvata ja muokata kun ei kuvista saa normaaliin tapaan selvää. Nyt ei oo uuteen koneeseen varaa kun Luts Jamong kentauri osamaksussa ja vasta sen erien jälkeen voi edes harkita tietokoneen ostamista osamaksulla. Varmaan joku halpa pöytäkone seuraavaksi.



Anime sentään pyörii vaikka kuva onkin päin vittua ja tekstit sattuu päähän lukea. Nyt menossa Polar Bear Cafe. Katsottuna 41 jaksoa 50:stä. Haikeeta kun kohta loppuu, harvoin nauran hauskoille animeille (enimmäkseen BL animeiden kohdalla nauran, en tiiä miksi) ja siksi PBC onkin niin miellyttävää katsoa. Tuttuja ääninäyttelijöitäkin on mutta pandan ääni yllätti täysin. Tuomaroin jo pandan ääninäyttelijän ammattitaidottomaksi mutta kun otin selvää ääninäyttelijän aiemmat duunit, muutinkin mielipiteeni. Pandan ääninäyttelijä on hyvin lahjakas. Hahmo on vaan liian laiskan kuuloinen ettei ääntä tunnistanut :D. Laama taas kuulosti tutulta ja ilokseni huomasin että se oli Kuroshitsujin Sebastian jonka äänestä pidän paljon. 

Minä meen jonoon tarjoilemaan laamalle :3.

perjantai 1. elokuuta 2014

Shiwoo ja Abadon kuvia (nakuvaroitus)

Alkoi kyllästyttämään Shiwoon peruukki joka oli aina silmillä, hatun kanssa parhaiten pysyi muodossaan. Ajattelin sitten sattumalta eräänä yönä laittaa peruukin palasiksi. Koska kyseessä on jätkä, tein leikkaukset epätasaisiksi, kuin ite olisi leikannut hiuksensa.

Ehkä joskus oikeaakin puolta siistin enemmän mutta oon tyytyväinen miltä näyttää nyt.

Annoin tälle päälle nimeksi Kalma. Halusin jollekin nukelle suomenkielisen nimen ja ulkomaalasille Kalma on eksoottinen :D. Pinkiltä DS:ltä tietysti Pokemonia ;).

Tässä vaiheessa mieheni tulee kotiin, ja selittää mulle jotakin juttujaan. Ite vaan jatkan kuvaamista ja höpötän vastauksia. Sitten sanoin "kato, kuvaan nukkea" johon mies "niin näkyy" :D. 

Ei vieläkään vaatteita, siispä fanipalvelua saatte, hyvässä ja pahassa :D. Nukke on melankolinen, murehtii jotakin. Ehkä vaatteiden vähyyttä masentelee *lyö itseään päähän*.

Ihmispää on kyllä hieno omistaa. Model Delf päihin on muotoiltu luusto ihan kuin ihmiselläkin, siksi nää näyttää niin realistisilta. En oo erityisesti realistisuuden ystävä mutta tämä tapaus on upea.

Tässä on jotenkin unelias tunnelma. Melkein heitin kuvan pois mutta sitten muokkauksien päätteeksi päätinkin julkaista. 

Tykkään kun ilme on tavallisella Abadonilla sama kuin vampyyri versiolla. Promokuvien perusteella en välttämättä olisi ostanut tätä mutta onneksi hankin. Joskus firmat ei osaa posettaa nukkeja monipuolisesti myyntikuviin koska vain vähän aikaa kuvauksiin. Siksi omistajakuvat on tärkeitä.

Multa pyydetty lisää kuvia missä tuo keho näkyy kunnolla. Nukke selvästi näyttää olevan tietoinen että te siellä kuolaatte hänen peräänsä, ei haittaa.

Luts julkaisee myös Model Delf linjassaan naisia. Tuliskohan sieltä vampyyri myös joskus :D. 

torstai 17. heinäkuuta 2014

Coolcat stuffia ja Dollfie Dreamin korjaamista

Coolcatilla on kaikkea kivaa kaikenlaisille nukeille, löytyy sieltä oma puolensa myös DD nukeille. Tarvitsin uuden osan kaulaan ja Coolcat tarjosi sellaista. 

Oso pinkki juttu on se Dollfie Dreamin kaulaosa. Vararuuveja Pullipille. Vaaleammat chipit Megamille ja tummemmat Arionille. Laserpapereita stockchippien kokeiltaviksi. 

DD silmät, mutta miksi lähettivät vialliset? Pitää tästä laittaa CC:lle palautetta.

Koko yläkeho palasina.

Tarvittavat osat korjaamiseen.

Osa naksautetaan kiinni. Ei ihan hepposesti irronnut ja voimaa saa käyttää takaisin saamiseen.

Ruuvit on kiinni ja tämä takaisin yläkehon sisään.

Valmista!

Nyt Dollfie Dream on valmis päätä lukuunottamatta. Pää tulee sitten myöhemmin. Se oli myös myynnissä CoolCatilla mutta Volks.jp tarjoaa sen halvemmalla.

Pinkki osa oli niin huvittava että piti sellainen ottaa vaikka olisi ollut harmaakin. Hyvin se peittyy tuonne eikä näy pään kanssa ollenkaan.

Dollfie Dreamit tehdään pehmeästä vinyylistä, kuten Obitsujen softbustitkin.

Luts Model Delf Abadon Vampire + head setit tuli *nakuvaroitus*

Ajattelin Luts Mian jälkeen pitää taukoa hartsinukkien ostamisesta mutta ullatuuus, msd nukke joka näyttää sd nukelta ja sillä on iiihanat hampaat :). Ostin nuken ihan hampaiden takia, ne sopivat Abadonin moldiin täydellisesti. 

Koitin järkeillä ja hillitä ostohaluja. Alle viikon se toimikin, mutta rupesin miettimään sitä tunnetta mikä jäisi kun tilausjakso on ohi. Onko kukaan tilannut nukkea sillä meikillä, hartsin värillä. Entä jos tulisin toisiin aatoksiin ja yrittäisin löytää käytettynä nukkea? Jos tätä olisi vain 2 maailmassa ja en saisikan haluamaani ikinä? Silloin tiesin että en katuisi ostoa. Taas firman meikillä koska tykkäsin ilmeestä, normaali pää oli tarjouksessa vampyyrin ostajille ja ostin senkin meikillä. Limited meikit on lähellä sydäntä koska keräilijäluonteeni minussa on vahva :D. Ja tietenkin koska meikki sopii haluamaani tyyliin.

Laatikko säilyi suuremmitta kolhuitta kotiin. 

Oiskohan siellä model delf?

Aitoustodistus, kortteja ja opas.

Naurahdin vähän näylle. Parka on laitettu niin tehokkaasti pakettiin että näyttää ihan alistetulta orjalta jonka master on käskenyt olla koko matkan ihan hiljaa ja liikkumatta.

Vampyyri limitedin kädet on ihanan yksityiskohtaiset ja hyvin muotoillut. Sensuurina ihmisen käsi.

Paketinavauskuvissa puhutaan aina muumioista mutta tämähän on ninja!

Käsivertailua. Sormien asennot erilaiset.

Vasemmalla MD tavalliset kädet ja oikealla SSD naisen nyrkkikädet jotka ostin Mialle.

En kyllä kadu että tilasin meikillä. Juuri sellainen kuin aristokraattiselle tyypille sopisikin.

Molemmat päät samaa moldia. Kummasta sinä tykkäät enemmän?

Äijä istuu pehmeälläkin alustalla kaatumatta. Liikkuvuus on parempi kuin Senior Delfillä, olisin kaivannut tuota reisihässäkkää jolla nostaa jalat eri asentoihin. 

Peruukki oikealla omistajallaan. Pystyin vain toivomaan että peruukki ei oo liian iso tähän normaalia MSD nukkea pienempään päähän. Löysästi istuu. Myytiin koossa 7 mutta taitaa olla enemmän kokoa 8 tuumaa. Ei onneksi ole haittaa, nuken mukana tuli apu peruukin pysymiseen. Vampyyri inspiroi heti tällaisiin kuviin koska sillä ei ole vaatteita. 

Mustavalkoisenakin tyylikäs. 

Kun Model Delf linja julkistettiin, en olisi välttämättä ostanut Abadonia. Söpömpi Cian olisi voinut olla ainokaiseni modeleista. Ja silloinkin tilattuna ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa. Mutta hyvä että kävi näin, olen iloinen että tilasin vampyyri-chanin *^_^*.